Muu toiminta► KuvagalleriaKemijärven Seuratanssijat

KEMIJÄRVEN SEURATANSSIJAT RY

Kemijärven Seuratanssijat on perustettu 1.10.2000. 
Kemijärven Seuratanssijat ry on Suomen Seuratanssiliitto (Susel) ry:n jäsen.
Seuran toiminnan lähtökohtana on ollut edistää Kemijärven tanssielämää nimenomaan 
lavatanssin harrastajien parissa ja saada mahdollisimman moni kiinnostumaan tanssiharrastuksesta.

Seuratanssijat kokoontuu sunnuntaisin Liikuntahallille (sijainti kartalla)
klo 17.00 - 20.00 tanssiharjoituksiin, joissa ohjaajina toimivat seuran omat ohjaajat.
Seura on kouluttanut ohjaajia Susel:n seuratanssiohjaajakoulutuksessa.

Seuran jäseneksi voi liittyä jokainen henkilö, joka noudattaa seuran sääntöjä. 
Koska seuran toiminta perustuu talkootoimintaan, tulee jokaisen jäsenen osallistua osaltaan seuran talkoisiin.

Jäsenmaksut:  

Liittymismaksu:20 € maksetaan seuraan liityttäessä
Jäsenmaksu:25 €/vuosi
Harjoitusmaksu:3 €/harjoituskerta (ei jäseniltä)

Varainhankinta koostuu pääasiassa jäsenmaksuista ja tanssiharjoitusten kahvion pitämisestä.

Lisäksi seura järjestää vuosittain tanssileirejä.

Seuran toiminnasta tiedotetaan paikallisissa lehdissä, seuran harjoituksissa sekä internet-sivuilla.

Seuran ylimpänä toimielimenä toimii hallitus

Seuran tarkoituksena on edistää ja kehittää monipuolista tanssi- ja tanssiliikuntaharrastusta Kemijärven ja lähialueen kunnissa.
Kesän aikana seurassa ei ole ohjattua harjoitustoimintaa.

Ajankohtaista:

 

Harjoitusohjelma syksyllä 2010
Liikuntahallilla, Särkeläntie 8-10
Kartta liikuntahallille►

Tulevia tapahtumia:

30.-31.10.2010 Tanssileiri
opettajana: Kati Koivisto/
Tanssikoulu Happy Dance

20.11.2010
Seuran 10-vuotisjuhla

Kemijärven Seuratanssijat ry:n toimihenkilöt ja hallitus:

PuheenjohtajaMarja-Liisa Kivelä 
040-865 3708
SihteeriPasi Riekkola
0400-187 676 
Rahaston-
hoitaja
Marjatta Pekkarinen
040-722 5108
marjatta.pekkarinen@kemijärvi.fi
 Hallitus:
JäsenJari Kiemunki
0400-167 912
JäsenRaija Kostamo
040-591 3265
JäsenJukka Kortelainen
0400-712 811
JäsenRisto Nikula
040-549 1998
JäsenAnu Riekkola

040-738 1887
JäsenPasi Riekkola

0400-187 676
Jäsen
varapuh.joht.
Tapani Tolonen
040-827 5945
JäsenHannu Välikangas
040-514 8766