HIIOP-hanke

HIIOP- opinnollistetut työpajat hanke
1.4.2015 - 31.12.2017

HIIOP -hanke on ESR – rahoitteinen hanke, joka kuuluu toimintalinja 3. Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus: Nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistymisen edistäminen. Hankkeella luodaan opinnollistamisen malli Kemijärvelle, joka tehdään moniammatillisessa yhteistyössä. Kohderyhmänä ovat pääasiassa nuoret, joilta puuttuu ammatillinen koulutus, työttömät koulutetut, työvoiman ulkopuolella olevat ja ne, joiden työllistymiseksi tarvitaan pääasiassa osaamista ja työmarkkinavalmiuksia vahvistavia toimenpiteitä.

Opinnollistamisen avulla vahvistetaan kohderyhmän ammattiosaamista sekä motivoidaan ja ohjataan jatkokoulutukseen ja työhön. Oppimisympäristöinä toimivat työpajat ja työssä-oppimispaikat, joissa asiakkaat suorittavat ammatillisia osatutkintoja. Opinnollistaminen mahdollistaa reitin jatkokoulutukseen sekä avoimille tai tuetuille työmarkkinoille. Hankkeen aikana koulutetaan myös työpaja- ja työpaikkaohjaajia. Hankkeen tuloksena on toimintamallin siirtäminen perusrakenteisiin. 

Toiminta-alue Kemijärvi
Budjetti 406 113 €
Hallinnoija Kemijärven kaupunki, 
Hyvinvointipalvelut
Rahoitus Lapin Ely-keskus ja Kemijärven kaupunki
Hankkeen vastuuhenkilö Juha Narkilahti
Hallinnoijan ja hankkeen osoite

Kemijärven kaupunki
Hyvinvointipalvelut
Sairaalakatu 9
98100 Kemijärvi

Hankkeen osoite

Seminaarinkatu 10
98120 Kemijärvi

Hankkeen ohjausryhmä
Yhteiset hyvinvointipalvelut, sivistyspalvelut, elinkeinopalvelut, Kemijärven Yrittäjät ry., Saura-säätiö, sosiaali- ja terveyslautakunta, Lapin ammattiopisto, Lapin TE-toimisto, Lapin ELY -keskus ja hankkeen työntekijät. Hankkeen ohjausryhmä kokoontuu maksatusjaksottain. Kokoukset: 1.10.2015, 19.2.2016, 15.6.2016, 21.10.2016, 9.2.2017, 8.6.2017 ja 12.10.2017.

HIIOP-hankkeen päätöstapahtuma 7.11.2017 klo. 18:00-21:00.
Rantahotelli Uitonniemi, Uitonniementie 1, 98100 Kemijärvi

Hankepäällikkö:
Taina Räsänen
puh: 040 1427 433
taina.rasanen@kemijarvi.fi

 

                              

            

 

Hankkeen aikana järjestettävät koulutukset
* Kotityö-, puhdistus- ja catering -alan koulutus (5.10.2015 - 31.5.2016) esite. 
* Työpaja- ja työpaikkaohjaajien lisäkoulutus (4.3. - 20.5.2016) esite 
* Työpaja- ja työpaikkaohjaajien lisäkoulutus (15.3 - 16.5.2017) esite 
* Kone- ja metallialan sekä kiinteistöpalvelujen koulutus (3.10.2016 - 31.5.2017) esite

Hanke vieraillut/osallistunut
20.5.2015 Osallistu ja Osallista! -seminaari, Rovaniemi
2.7.2015 Tornion Työvoimalasäätiö
31.7.2015 Keuruun työkanava
1 - 2.8.2015 Synergiaseminaari, Lahti
15.9.2015 Eduro -säätiö, Rovaniemi
16 - 18.3.2016 Neuropsykiatriset talvipäivät, Oulu
9.5.2016 Sodank. ja Kemij. sosiaali- ja terv.toimien tapaaminen
10.5.2016 Kemijärven hyvät käytännöt  tilaisuus, Kemijärvi
24.5.2016 Kumppanuusfoorumi. Rovaniemi
25.5.2016 Eduro-säätiö, Rovaniemi
27.9.2016 VALPAS-hankkeen aloitustilaisuus, Kemijärvi
4.10. ja 7.10.2016 Ensiapukoulutus, Kemijärvi
25.10.2016 Yrittäjätapaaminen, Kemijärvi
22.11.2016 Hankkeet tutuksi -seminaari, Kemijärvi
15.9.2016 - 20.1.2017 Neuropsykiatrinen valmentaja -koulutus, Ylitornio
1. 2.-2.2.2017 Työttömien työkyvyn ja kuntoutustarpeen arvioinnin koulutus, Kemijärvi
16.5.2017 Opintomatka Tornioon. Vierailut; Torstec, Tornion Asennus Oy
ja Kiinteistöhuolto Rautio Oy
5.6.2017 Työvoiman saatavuus Lapissa- työkokous, Rovaniemi
14.9.2017 Alueellinen kehittämistapaaminen, Kemijärvi
5.10.2017 PEKRY- tapahtuma, Rovaniemi

Hankemateriaalia (klikkaa tekstiä)
HIIOP -Opinnollistetut työpajat hankkeen juliste (A3)

HIIOP -Opinnollistetut työpajat hankkeen tiivistelmä

LEHTIARTIKKELIT
Koti-Lappi 21.6.2016 

Työpaja- ja työpaikkaohjaajien lisäkoulutuksen suorittaneet 2016

 Koti-Lappi 7.9.2017

 Koulutukset_2017_kuvat.jpg

Selkokielinen opas työn hakemisen tueksi

 

PALKKATUKI (2017) esite

*YRITTÄJÄ HIIOP-hankkeen palkkatukimahdollisuus

 

TUNNISTETUT OPPIMISYMPÄRISTÖT

HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO 

Saura-säätiö Kemijärven kaupunki Yritykset / yhdistykset

*Keittiopaja





*Aluekeittiö 1 
*Aluekeittiö 2 




*Lounasravintola Murkina 
*Lounasravintola Kampsu 
*Pub.fi. 
*Juhlapalvelu & Catering Julianna 
*Mestarin kievari 
*Lähi-ABC Kemijärvi

  

KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO 

Saura-säätiö Kemijärven kaupunki Yritykset / yhdistykset

*Puhdistuspaja







*Liikuntahalli
*Särkelän päiväkoti 
*Kuttuurikeskus.pdf 
*Musiikkiopisto 
*Jokirannan ryhmäkoti 
*Sairaala Lapponia 
*Myllytupa

*KiPa Kujala 
*Kemijärven seurakunta 






 KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN JA TEKSTIILI- JA VAATETUSALAN PERUSTUTKINTO

Saura-säätiö

*Kädentaidotpaja

 KIINTEISTÖPALVELUJEN PERUSTUTKINTO

Saura-säätiö Kemijärven kaupunki Yritykset / yhdistykset

*Kiinteistöpaja

*Kemijärven Kiinteistöhuolto

*KiPa Kujala 
*ISS Palvelut

PUUALAN PERUSTUTKINTO

Saura-säätiö

*Puupaja


METALLI- JA TUOTANTOTEKNIIKAN PERUSTUTKINTO

Yritykset / yhdistykset

*Koillis-Sorvaus 
*Koillis-Teräs