Lukion historiaa

LUKION HISTORIIKKI VUOSILTA 1925-1985

Esitetty koulun 60-vuotisjuhlassa 29.9.1985

KOULUN PERUSTAMINEN JA TOIMINTA YKSITYISENÄ YHTEISKOULUNA 1925-49

1920-luvulla nuori itsenäinen Suomi uskoi itseensä ja näki tulevaisuutensa valoisana. Tä-män optimismin vallassa rakennettiin maata ja sen elinkeinoja. Tässä työssä tarvittiin enenevästi myös niitä ihmisiä, joilla oli muodollista tietoa ja koulutusta. Tajuttiin, että pienen maan voima on viime kädessä sen henkisessä sivistyksessä ja kulttuurissa.

Näin myös täällä Koillis-Lapissa ja Kemijärvellä, missä oppikoulun puute oli jo pitkään koettu paikkakunnan kehitystä hidastavaksi tekijäksi. Jo 1800-luvun puolella oli toki "Koulu Erkkiin" eli Erkki Suopangin henkilöön voimakkaasti personoitunut kiertokoulu alkanut ja-kaa perustietämystä syrjäkylienkin lapsille. Ja olihan kiertokoulu vuosisadan kahtena viimeisenä vuotena saanut täydennyksekseen ensimmäiset vakinaiset kansakoulut sekä Särkikankaalle (1898) että Isokylälle (1899), mutta näiden jälkeen oli kemijärveläisen nuoren koulutie ohdakkeinen. Oli lähdettävä Ouluun tai vuodesta 1908 lähtien Rovaniemelle, mikä luonnollisesti oli monille vanhemmille taloudellisesti sangen raskasta, ellei suorastaan ylivoimaista.

Ei siis ollut ihme, että asiantilan muuttamisesta puhuttiin aktiivisesti keväällä 1925, jolloin Kemijärven henkikirjoitettu asukasluku oli 6710 henkeä ja kansakoulua käyviä oppilaita oli 648 seitsemäntoista opettajan hoidossa. Tosin lienee ajatus oppikoulusta ollut joillekin - varsinkin syrjäkylien asukkaille - vieras, koskapa myös kansanopiston perustamisesta oli puhuttu. Joka tapauksessa enemmistö näki oppikoulun välttämättömäksi, ja asian eteenpäinviemiseksi perustettiin yhteiskoulun kannatusyhdistys 15.6.1925. Sen johtokuntaan valittiin rouva Katri Bäckmand, pankinjohtaja Esteri Heikinheimo, kunnan esimies Matti O. Lahtela, metsänhoitaja Torsten Nilson, nimismies Väinö Suhonen ja kamreeri Matti Särke-lä, nimismies Suhosen toimiessa puheenjohtajana. Koulu päätettiin perustaa viisiluokkaiseksi keskikouluksi siten, että seuraavana syksynä aloittaisi kaksi luokkaa. Näin tapahtuikin: syyskuun 1. päivänä 1925 aloitti kemijärveläisen oppikoulutiensä 52 oppilasta, joista 29 oli ykkösluokkalaisia. Koulun ensimmäisinä opettajina toimivat kansakoulunopettaja Oskari Autere, ylioppilas Laina Parviainen ja fil.kand. Alli Korhonen, myöh. Saarimaa, joka myös toimi koulun johtajana aina vuoteen 1931 asti.

Koulun laillistaminen eteni syksyn aikana siten, että valtioneuvosto rekisteröi kannatusyh-distyksen 8. lokakuuta 1925 ja antoi koulun perustamisluvan joulukuun 17. päivänä 1925. Kouluhallitus puolestaan vahvisti koulun ohjesäännön 18. tammikuuta 1926 ja lukusuunnitelman 1. helmikuuta 1926. Äidinkielen lisäksi muina kielinä opiskeltiin ruotsia ja saksaa ja vapaaehtoisina aineina olivat laulu ja veisto. Lukusuunnitelma sisälsi muutoinkin täysin perinteisen keskikoulun oppiainevalikoiman.

Ensimmäisen lukuvuotensa koulu joutui toimimaan pappilan sivurakennuksessa (ns. pirtti-rakennuksessa), jonka kirkkoherra Lauri Laitinen (myöh. Lanjalana tunnettu) maksutta luovutti koulun käytettäväksi. Vaikka rakennus oli ensimmäiseksi vuodeksi riittävä, oli selvää, että pian oli koululle saatava oma rakennus. Tämän aikaansaamisesta tehtiinkin kannatusyhdistyksessä myönteinen päätös 14. joulukuuta 1925. Kun Kemi Oy:ltä saatiin lahjoituksena 8040 m²:n eli 3/4:n ha:n kokoinen tontti tältä hyvin edulliselta paikalta sekä vielä rakennuspuutkin lainaksi, jota ei koskaan kuitenkaan tarvinnut takaisin maksaa, uskallettiin aktiivinen rakentaminen aloittaa. Arkkitehti Toivo Salervon piirtämä puinen rakennus valmistuikin niin, että lokakuussa 1926 nyt jo kolmiluokkainen koulu sai muuttaa omaan upouuteen taloonsa.

Vanha puukoulu (kuva)

Opettajakuntaa (kuva)

Koulun ylläpitäminen ei tuolloin - jos ei nytkään - ollut ilmaista, vaan varoja oli kerättävä eri suunnilta. Koulun pääasialliset tulot kertyivät alkuvaiheessa kannatusyhdistyksen kertakaikkisilla tai vuosijäsenmaksuilla ja lukukausimaksuilla, jotka olivatkin ensimmäisenä vuonna melko korkeat (750 mk.) Sittemmin talouden runkona olivat valtioneuvoston myöntämä yleensä maksimisuuruinen valtionapu sekä eräät tilapäiset avustukset, joista esimerkkinä vuoden 1937 avustus rakennuksen ulkoremonttia varten. Lisäksi antoi Kemijärven kunta lähes säännönmukaisesti 15.000 mk:n vuotuisavustuksen. Usein jouduttiin kuitenkin koulua pyörittämään vekselien varassa. Tällaisessa tilanteessa oli suuri merkitys kannatusyhdistyksen aktivistien ylläpitämällä ompeluseuralla ja lukuvuoden aikana järjes-tetyillä myyjäisillä sekä iltama-arpajaisilla, joiden tuottona saatiin useita tuhansia markkoja vuosittain.

Vaikka koulu näin saikin kamppailla joltistenkin taloudellisten vaikeuksien kanssa, vakiintui sen toiminta ympäröivän yhteisön suopean suhtautumisen myötävaikutuksella. Siten esim. syrjäkyliltä tuleville oppilaille löytyivät asunnot suhteellisen helposti. "Vuosi vuodelta koulu saavuttaa laajassa ympäristössään suurempaa myötämielisyyttä. Käsitetään sen täyttävän Peräpohjolassa tärkeätä sivistystehtävää", saattoi koulunjohtaja todeta vuosikertomukses-saan. Keväällä 1929, jolloin koko koulun oppilasmäärä oli 91, saivat ensimmäiset 14 oppilasta päästötodistuksensa. Näin vuosina 1920-30 -lukujen taitteessa ei koulun oppilasmää-rä sitten sanottavammin noussutkaan, mikä lienee ollut heijastumaa pula-ajan taloudellisis-ta vaikeuksista.

Koulun sisäisen toiminnan muodot vakiintuivat opettajien innostavan ohjauksen myötä. Toverikunta toimi virkeänä, samoin raittiusyhdistys "Revontulet". Urheilun, hiihdon ja voi-misteluharrastuksen nousun merkkinä oli voimistelu- ja urheiluseura "Vinhojen veikkojen" perustaminen lukuv. 1930-31. Näistä hyvistä harrastuksista huolimatta ei koulun oppilai-den terveydentilaa voitu useinkaan sanoa hyväksi, korkeintaan tyydyttäväksi tai jopa 'tavallista huonommaksi'. Silloin tällöin täytyi vuosikertomuksessa mainita oppilaan menehty-neen tautiin; eihän esim. tuberkuloosi ollut vielä voitettu kanta. Koululääkärinä toimineen tri Honkalan tarkastukset olivat näissä oloissa erittäin merkittäviä.

1930-luvulla koki koulun johto olennaisia muutoksia, kun Alli Saarimaa siirtyi muualle, jol-loin uudeksi johtajaksi tuli fil.kand. Liisa Vesterlund vuosiksi 1931-34. Tämän jälkeen tilalle valittiin maisteri E. A. Domander, myöh. Tomanteränä tunnettu, joka toimikin seuraavat kymmenen vuotta (1934-44) johtajana palaten sittemmin Yhteislyseon aikana 1960-luvulla pariksi vuodeksi samaan tehtävään (1964-66).

Lukuvuonna 1936-37 esitettiin ensimmäisen kerran sittemmin useasti toistuva anomus koulun ottamisesta valtion haltuun, mikä ei kuitenkaan johtanut toivottuun tulokseen.

Lukuvuonna 1937-38 alkoi valtion oppikoulujen esimerkkiä seuraten myös Kemijärven yhteiskoulussa väestönsuojelun opetus, joskin aluksi melko epäsäännöllisesti. Tämä oli selvä enne niistä kovista ajoista, joita kohti maamme koko muun Euroopan mukana oli ajautumassa.

Talvisodan puhkeaminen merkitsi lukuvuoden 1939-40 muuttumista Kemijärven yhteiskou-un väelle täysin poikkeukselliseksi: koulutyö oli lopetettava joulukuun alussa ja opiskelua voitiin jatkaa vasta seuraavan vuoden elokuun alussa n. jatkolukukautena. Työpäiviä kertyi näin yhteensä 98 kpl. Olihan koko seutu sotatoimialuetta ja koulurakennus toimi puolustusvoimien käytössä sairaalana. Tuossa palvelutehtävässään rakennus koki vain lieviä irtaimiston vaurioita; evakuoinnin kiireessä katosi monilta oppikirjoja yms. tarvikkeita. Muutamat ylempien luokkien oppilaat kokivat isänmaan asian niin läheiseksi, että ilmoittautuivat vartiopalvelukseen, jota suorittaessaan he "miehuullisesti seisoivat paikoillaan ankarissakin ilmapommituksissa", saattoi maisteri Tomanterä raportoida. Luonnollisesti koulun koko henkilökunta palveli sotatoimitehtävissä upseereina, aliupseereina tai lottina.

Välirauhan lukuvuoteen 1940-41 mahtui 162 työpäivää, joten näytti siltä, että oltaisiin palaamassa normaaliin olotilaan. Mutta toisin oli käyvä. Jatkosodan syttyminen kesäkuussa 1941 merkitsi koulutyön täydellistä pysähtymistä lukuvuoden 1941-42 ajaksi. Tapahtuivathan aktiiviset sotatoimet sangen lähellä ja koulurakennusta tarvittiin jälleen puolustusvoimien käyttöön. Kun muualtakaan ei tilaa saatu, antoi Kouluhallitus luvan opetustyön täydelliseen keskeyttämiseen. Tämä merkitsi seuraavana keväänä monille pakkosiirtymistä muihin kouluihin tai kotiopetuksen järjestämistä. Monet pojat palvelivat kuitenkin mieluummin suojeluskunnassa tai jopa Sallan rintamalla, tytöt taas lottina.

Sodan pitkittyessä koulu palautettiin jälleen alkuperäiseen käyttöönsä; oli taas käytävä opintielle vaikkakin supistetun lukusuunnitelman puitteissa. Lukuvuonna 1942-43 saatiinkin toimia yllättävänkin rauhallisissa oloissa: E. A. Tomanterän mukaan "hälytyksien vuoksi oli vain kolme oppituntia osittain mennyt hukkaan". Mutta muita murheita oli riittämiin: "Koulutyötä ovat pahimmin vaikeuttaneet osittain puutteellisen ravinnon aiheuttaman väsymyksen lisäksi huono valaistus, mikä pimeimpänä aikana on haitannut koulutuntien sekä kotitehtävien suoritusta varsinkin tammi-helmikuussa... ja asuntopula." Näin joutui koulun johtaja raportoimaan. Tilanahtautta lisäsi oman rakennuksensa menettäneen kansakoulun toimiminen samassa rakennuksessa. Vuorolukuun oli siten pakko turvautua. Olivat opettajienkin velvoitteet monet: esim. maisteri Jalmari Koponen toimi puolustusvoimien palveluksessa hoitaen kuitenkin samalla oppituntinsa.

Vielä toinenkin asemasotavuosi 1943-44 oli ihmeellisen rauhallinen: vain kymmenkunta oppituntia piti todeta hukkaanmenneiksi. Mutta tämä oli tyyntä myrskyn edellä, sillä Jatkosodan loppuselvittely kesällä 1944 ja Lapin sota samana syksynä lähenivät. Näiden vyöryn alta oli kouluväen kaikkien kemijärveläisten mukana lähdettävä evakkoon. Päädyttiin Pohjanmaan kyliin, Jepualle. Siellä vaivoin kokoon satu koulun johtokunta sai 4.11.1944 pitämässään kokouksessa aikaan tilapäisratkaisun: kun paikallisen ruotsalaisen kansakoulun ja yksityisen suomalaisen kansakoulun tiloista saatiin kolme puutteellista luokkatilaa käyttöön, voitiin Kemijärven siirtokoulu käynnistää. Näissä sangen ankeissa oloissa joutui uudeksi johtajaksi valittu maisteri Aune Mellenius organisoimaan opetusta, jonka tulokset luonnollisesti jäivät normaalia vaatimattomammiksi. Olihan takanapäin monen sotavuoden puutteelliset koulunkäynnit. Koulun oppilasmääräkin putosi evakossa 104:ään, kun se normaalikehityksessä olisi kivunnut jo yli 230:n. Koti-ikäväkin vaivasi monia.

Oppilaita 40-luvulta (kuva)

Seuraavaa lukuvuotta saatiin kuitenkin taas olla aloittamassa hävitetyllä kotipaikkakunnalla, missä koulurakennus oli kuin ihmeen kaupalla säästynyt täydeltä tuholta. Olihan toki 75 ikkunaa rikkoutunut ja kansakoulu, joka ei ollut ollut yhtä onnekas, joutui edelleen toimimaan yhteiskoulun rakennuksessa. Supistettua lukusuunnitelmaa ja vuorolukua oli näin ollen pakko jatkaa. Koska valtio ei anomuksesta huolimatta myöntänyt varoja oppilasasuntolan rakentamista varten, tarjottiin jälleen kerran koko koulua valtion haltuun otettavaksi. Tätä varten suoritettiin myös koulun omaisuuden arviointi ja tulokseksi saatiin 3,8 milj, mk varallisuutta, velkojen ollessa alle 0,5 milj. mk. Koska valtionapu riippui pätevien opettajien saamisesta koulun palvelukseen, mikä näinä vuosina oli perin vaikeata, nähtiin valtion haltuunotto ainoaksi pysyväksi ratkaisuksi koulun taloudenhoidon kannalta. Nämä pyrkimykset johtivat tulokseen kuitenkin vasta sitten, kun Lapin omat kansanedustajat M. O. Lahtela, Erkki Koivisto ym. saivat aloitteellaan eduskunnan asian taakse. Nyt tulosta syntyi nopeasti, ja niin presidentti Paasikiven 8. huhtikuuta 1949 allekirjoittaman asetuksen mukaisesti koulu siirtyi syyslukukauden 1949 alusta valtion haltuun varoineen ja velkoineen. Uudessa arviossa varoiksi saatiin 10,3 mmk ja veloiksi vähän yli 1 mmk. Näin oli monessa mielessä uusi vaihe koulun historiassa alkamassa.

Ennen kuin jätämme 1940-luvun on kuitenkin syytä mainita yksi koulun toimintoihin sodan jälkeen suuresti vaikuttanut asia: amerikansuomalaisten apu, joka kveekarien apujärjestön kautta jaettiin ruoka- ym. tarvikkeina myös Kemijärvellä. Tätä apua saatiin jo keväästä 1946 lähtien ja se olikin mitä tervetulleinta, sillä oppilaiden joukosta löydettiin muutamia aliravitsemus- ja syyhytapauksia. Koulun pihalle perustettiin keittiöparakki, josta tätä ruoka-apua jaettiin. Lisäksi saatiin amerikkalaiselta kummikoululta Roosevelt High Schoolilta 10 laatikollista jalkineita, kyniä yms. tarpeellista lahjatavaraa, mistä osattiin olla hyvin kiitollisia. Vimms-vitamiinitableteilla parannettiin oppilaiden yleistilaa ja saatiinpa viimeisinä koulupäivinä joitakin makeislähetyksiäkin. Näin elettiin uuden toivorikkauden vallassa kohti 1950-lukua.

TOIMINTA VALTION KOULUNA

Kemijärven yhteiskoulun siirryttyä valtion haltuun 1. syyskuuta 1949 muuttui sen nimi samalla Kemijärven keskikouluksi. Koulun aluksi vt. rehtoriksi ja sittemmin pitkäaikaiseksi vakinaiseksi rehtoriksi nimitettiin maisteri Saara Liimatta. Välittömästi tehtiin anomus koulun muuttamisesta 8-luokkaiseksi, koskapa kasvupohjaa alkoi olla jo omastakin takaa tarpeeksi. Koulun oppilasmäärä ylitti nimittäin jo 300:n rajan (313).

Tämä toive toteutuikin lähes yhtä suurella ripeydellä kuin aikanaan koulun alkuperustaminen. Huhtikuun 25. päivänä 1951 pidettiin VPK:n talolla yleinen kokous, jossa todettiin yliopistoon johtavien jatkoluokkien tarve Kemijärvellä mitä ilmeisimmäksi. Alkuneuvottelujen jälkeen voitiin jatkoluokkien kannatusyhdistys perustaa 7. heinäkuuta 1951 ja yhdistys rekisteröidä 21. elokuuta 1951. Valtioneuvoston annettua koulun perustamisluvan 30. elokuuta 1951 saattoi koulu aloittaa neljän päivän kuluttua Kemijärven lukion nimisenä. Merkittävänä käyntiinlähdön järjestelijänä toimi kansak.tarkastaja T.J. Karttunen, joka valittiinkin johtokunnan puheenjohtajaksi.

Ensimmäisenä lukuvuonna 19 oppilasta käsittävä lukio toimi aluksi niin tutussa pappilan pirtissä, kunnes lokakuun puolivälissä siirryttiin Laitisen taloon. Keväällä, maaliskuussa päästiin kuitenkin keskuskansakoululle, kun seminaari siirtyi omaan tuoreeseen taloonsa Särkikankaalle. Näin toimivat valtion ylläpitämä Kemijärven keskikoulu ja yksityinen Kemijärven lukio rinnakkain, samalla vanhempainneuvostolla (pj. rak.mest. Lauri Piispanen) ja samoilla opettajavoimilla varustettuina.

Näiden kahden yksikön yhdistäminen oli kuitenkin kaikkien tavoitteena, joka toteutuikin jälleen kansanedustajien M.0. Lahtelan ym. aloitteesta eduskunnan syysistuntokaudelia 1952. Eduskunnan sanottua sanansa saattoi tasavallan presidentti toukokuussa 1953 vahvistaa asetuksen, joka merkitsi Kemijärven yhteislyseon toiminnan alkamista 1. syys-kuuta 1953. Lyseon toiminta jatkui olosuhteiden pakosta keskuskansakoululla olevissa tiloissa ensimmäiset vuodet. Ja menestys oli hyvä: keväällä 1954 saattoivat ensimmäiset kemijärveläiset kokelaat painaa valkolakin päähänsä. Heitä oli 12 onnellista.

Näkymä lukion pihalta vuonna 1954 (kuva)

Ensimmäiset Kemijärven lukion abiturientit perinteisissä penkinpainajaisasuissaan (kuva)

Elettiin ns. suurten ikäluokkien aikaa, ja yhteislyseon oppilasmäärä kasvoi tasaista tahtia. Tämä loi paineita oman uuden talon saamiseksi. Tähän vaiheeseen päästiinkin keväällä 1956, jolloin uuden koulutalon rakennustyöt voitiin aloittaa. Syyskuun 15. päivänä 1956 oltiin sitten valmiita suorittamaan talon peruskiven muuraus, joka tapahtuikin juhlallisesti siten, että kuparisäiliöön suljettiin rehtori Saara Liimatan lukema peruskirja, kyseisen päivän Kemijärvelle saapuneet sanomalehdet, kappale kutakin käytössä olevaa kovaa rahaa, lukuvuoden 1956-57 opettaja- ja oppilasluettelot ja edellisen vuoden vuosikertomus. Tämän säiliön sitten muurasivat peruskiveen rehtori Liimatta, lehtorit Aune Mellenius ja kou-luun palannut E.A. Tomanterä sekä vanhempainneuvoston edustajana nimismies Kauko Liisanantti. Tilaisuus päättyi yhteisesti laulettuun isänmaan virteen. Samalla voitiin myös pitää koulun harjannostajaiset.

Vanhan koulurakennuksen paikalle rakennetun 18.500 m3 suuruisen lääninarkkitehti Väinö Hirvelän piirtämän tiilirakennuksen vihkiäiset voitiin viettää maaliskuussa 1958 sisäänajotalven loppupuolella.
Uusi tilava rakennus loi erinomaiset puitteet kasvavan koulun toiminnoille. Runsaasti tilaa tarvittiinkin, sillä oppilasmäärä kasvoi vuosi vuodelta. Liekö ollut rakennuksen, oivallisten tilojen inspiroimaa, vai oliko silloin yhdessä poikkeuksellisen luovia ja aktiivisia oppilaita ja heitä ohjaavia opettajia, oli miten oli, joka tapauksessa normaalien koulutuntien lisäksi vapaa harrastustoiminta saavutti 1960-luvun alkupuoliskolla yllättävän laajat mittasuhteet: koulun tiloissa toimi lähes kymmenen eri alan kerhoa, kieli- ja matematiikkakerhoista yhteiskunnalliseen kerhoon, taide- ja urheilukerhoja unohtamatta; ja aktiivisia vetäjiä ja osallistujia riitti. Lisäksi Teinikunnan oma lehti "Mäkäräinen" alkoi ilmestyä 50-60-lukujen taitteessa. Lehtori Juhani Aarnin asiantuntevassa päätoimittajuudessa "Mäkärästä" kehittyi julkaisu, jota ruvettiin arvostamaan teinimaailman ulkopuolellakin merkittävänä kulttuurileh-tenä, painosmääränkin kasvaessa 700:ään. Talossa oli siten toimintaa ja vilskettä, ja hyvä olikin, että toimintaa löytyi, kun sodanjälkeiset suuret ikäluokat astuivat oppikoulutielle: lukuvuonna 1962-63 oppilasmäärä kipusi syyslukukauden alkaessa 617:ään ja jälleen oli palattava kiertoluokkakäytäntöön. Näin siitä huolimatta, että sekä Särkikankaalle (Yhteiskoulu 1961) että Isokylälle (Kunnallinen keskikoulu 1964) oli 60-luvulla perustettu oppikoulut.

Erikseen kannattaa mainita, että suurten ikäluokkien järkiperäinen ammatinvalinnanohjaus pääsi käyntiin 1960-luvun puolivälissä, kun maisteri Pentti Vaarama Rovaniemeltä alkoi ottaa säännöllisiä yhteyksiä Kemijärvelle. Tämän aikakauden suurempiin muutoksiin kuuluivat myös rehtorinvaihdokset: vapaaehtoisesti syrjäänvetäytyneen Saara Liimatan paikalla toimi E.A. Tomanterä kaksi vuotta (1964-66) eläkkeellesiirtymiseensä asti, minkä jälkeen Juhani Aarni astui lukion peräsimeen 1.9.1966 alkaen.

Vireän toiminnan aikaa seuraa usein myös väsymys, henkinen aallonpohja, ja näin näyttää käyneen myös lyseossa 1960-luvun lopulla ainakin lievässä mitassa. "Mäkärä"-lehti lakkasi ilmestymästä, oppilaiden poissaolot ja niistä aiheutuva valitus lisääntyivät, oppilasaineksenkin sanottiin muuttuneen epätasaisemmaksi. Elettiin myös ns. demokratisoitumisen aikaa, joka toi mukanaan monimuotoisen kouludebatin ajoittain riitelevine ja masentavine sävyineen. Uusi ja vanha väänsivät kättä; joka tapauksessa näytti selvältä, että jonkinasteinen koulunuudistus oli pian tuleva. Näköalat avartuivat myös maailmanlaajuiseen vastuuseen: tehtiin taksvärkkiä Mosambikin hyväksi ja oltiin niin kovin valistuneita ja ehdottomia.

60-luvun oppilaita (kuva)

60-luvulla lukiossa oli vielä kotitaloustunteja (kuva)

1970-luvun alussa nämä edellisen vuosikymmenen lopussa alkaneet trendit kärjistyivät: koulun politisoituminen näkyi vahvasti Teinikunnan vaaleissa ja toiminnoissa; valtaa piti ns. yleisdemokraattinen rintama. Toisaalta tämä ei kaikkia tuntunut kiehtovan: poissaolot li-sääntyivät siinä määrin, että rehtori joutui toteamaan "tärkeiden kouluvuosien kuluvan liian monilla oleiluun tai poissaoleiluun" (1971-72). Joka tapauksessa koulun kytkeytyminen kiinteämmäksi osaksi muuta yhteiskuntaa alkoi olla selviö. Tämä näkyi mm. koulun ulkopuolisten vierailijoiden määrän vahvana kasvuna.

KUNNAN LUKIOKSI

Lukuvuoden 1972-73 alku merkitsi sitten jopa "itsenäisen sivistyshistoriamme mahtavimmaksi näytökseksi" (J. Aarni vuosik. 70-71) mainostetun peruskoulu-uudistuksen alkua Lapin läänistä. Vaikka em. sanonta näin jälkikäteen näyttääkin jokseenkin suureelliselta - peruskoulun aiheuttamaa muutosta mitenkään väheksymättä - oli tällä suora vaikutus myös Kemijärven Yhteislyseoon. Koulut piti kunnallistaa ja näin myös Lyseo oli siirrettävä valtion hoivista Kemijärven lukion nimisenä ensin kauppalan, sitten v. 1973 alusta lähtien Kemijärven tuoreen kaupungin haltuun. Näin päättyi valtionkoulun aika, joka oli ollut monella tapaa merkittävä Kemijärven kouluolojen kehittymistä ajatellen. Suhteellisen halpana kouluna tunnettu valtion lyseo oli ollut aikalaisen sanoin "tasoittamassa monen sellaisen koulutietä, jonka muuten olisi ollut vaikea oppikouluun lähteä" (Liimatta). Toisaalta jonkinasteisena haittana lienee ollut valtion koulun hallinnon Helsinki-keskeisyys. Joka tapauksessa valtio oli uudelle omistajalle suopea: arvokas koulurakennus luovutettiin tämän prosessin loppunäytöksenä korvauksetta Kemijärven kaupungille. Tämä lienee syytä muistaa aina, kun arvioidaan lukiolaitoksen kaupungille aiheuttamia kustannuksia.

Kunnallisen lukion alkutaipaleelle sijoittuu peruskoulun lisäksi myös toinen kouluelämää mullistanut ilmiö, nimittäin kouluneuvostouudistus, joka aikanaan niin kovasti kiihdytti ja innosti mieliä. Kun ensimmäiset vaalit helmikuussa 1973 oli pidetty - Kemijärven lukiossa 95 %:n äänestysinnolla - huomattiin varsin pian, ettei vallankumous ihan yhdessä yössä toteutunutkaan. Pääosa kouluneuvostotyöstäkin oli hyvin arkista kokousten pitoa ja liian suurten ongelmien kanssa painiskelua. Toki yritettiin kehittää opetuksen yhteissuunnitte-lua, pidettiin rauhanviikkoja ja paljon muuta hyvää ja kehittävää ajateltiin. Motivaation laskua ei kuitenkaan voitu estää, kun todellista päätösvaltaa oli perin niukalti. Jokavuotinen riitely opettajajäsenten vaalitavasta toki jaksoi aina hetken mieliä innostaa, mutta oli paljon muuta johon ei yksimieliselläkään kouluneuvostolla tuntunut olevan lääkkeitä: poissaolot senkuin lisääntyivät, koulunkäynti näytti varsin monelle oppilaalle muuttuvan tarpeettomaksi ja ikävystyttäväksi. Vaikka suuri enemmistö oppilaista teki tehtävänsä yhtä tunnollisesti kuin aina, joutui ainakin rehtori etsimään ongelmien juuria. Ja syitähän tarpeen mukaan oli helppo vyöryttää esiin: "On politiikkaa, on kouludemokratiaa, liikaa vapautta, huonoja opettajia, laiskoja ja tyhmiä oppilaita, ryhdittömiä kasvattajia - ja niin loputtomiin", rehtori Aarnin tuntoja lainatakseni. Varsin valitettavaa oli, että nämä ongelmat heijastuivat myös hyvin suoraan ylioppilaskirjoitusmenestykseen: keväällä 1974 reputusprosentti kipusi 40 %:n tuntumaan. Edes näihin aikoihin vakiintunut tukiopetus ei kyennyt paikkaamaan niitä aukkoja, joita pitkän aikavälin käytäntö oli synnyttänyt.

Keväällä 1975 sai sitten koulumaailmakin entistä suuremman näytteen koulun kytkeytymisestä ympäröivään yhteiskuntaan ja sen toimintatapoihin: huhtikuun 25. päivänä 1975 pi-dettiin päivän lakko sekä oppilaiden että opettajien toimesta valtion silloisia supistuspäätöksiä vastaan. Lakko tai ei, monelta oppilaalta oli puuttunut työstä tekemisen maku pitempäänkin, joutui samana kesänä Ouluun rehtoriksi siirtyvä J. Aarni pohtimaan.

Alkoi "Taiston aika", kun rehtoriksi nousi maisteri Taisto Mustonen, joka viihtyi lukion peräsimessä kahdeksan vuotta (75-83). Tätä aikaa voisi nimittää "normalisoitumisen" kaudeksi. Kouluneuvostosysteemi toki edelleen pyöri, mutta aina vain uupuneempana. Sen sijaan palattiin vanhakantaiseen työntekoon pitäen ensisijaisena päämääränä lukion suurta päättötestiä, ylioppilaskirjoituksia. Lukion elämää helpotti suuresti se, kun viimeiset yläasteen oppilaat siirtyivät Lepistölle lukuv. 1976-77 päättyessä. Näin voitiin alkaa siirtyminen aineluokkajärjestelmään, mikä merkittävästi paransi opetuksen monipuolistamisen mahdollisuuksia. Pelkkänä lukionakin oppilasmäärä kipusi kunnioitettaviin lukuihin. Lukuv. 79-80 alussa oli mukana 417 oppilasta, mistä on sitten pikuhiljaa pudottu alle 300:n.

80-luvun penkinpainajaisia (kuva)

Myös lukion aineellisia edellytyksiä parannettiin Taiston vuosina monipuolisesti: lukuv. 79-80 saatiin kovasti kaivattu kielistudio, jonka myötä kielenopetus saattoi siirtyä sille tasolle, jota ylioppilaskirjoituksetkin jo edellyttivät. Seuraavana vuonna saneerattiin fysiikan ja kemian opetustilat perusteellisesti, kesällä 1981 uusittiin valaistus, joskin aluksi opettajainhuoneessa oleskelevat jäivät "pimeyden töitä tekeviksi hämärämiehiksi". Tämä korjautui nopeasti. Lukuvuoden 1981-82 alusta toteutui pitkän ponnistelun hedelmänä oppilaiden maksuton ruokailu, jonka todellista arvoa ei aina ehkä olla riittävästi tajuttu.

Kiihtyvien muutosten hengessä merkitsi 1980-luvulle siirtyminen jälleen uutta murrosta koulullemme: siirryttiin kurssimuotoiseen jakso-opetukseen, ensin kokeiluna, syksystä 1981 alkaen, ja sitten normaalina toteutuksena valtakunnallisten päätösten mukaisesti. Vuosina 1981-85 Kemijärven lukio toimi toisena kokeilulukiona Lapin läänissä Ranuan lukion ohella. Tähän kokeilujaksoon liittyi sekä oppilaiden, opettajien että huoltajien mielissä monia pelkoja, mutta kahden viime kevään ylioppilastulokset lienevät karsineet niistä ainakin turhat kuonat pois. Eri asia on, mitä tulevaisuus tulee sisällään pitämään. Järjestelmä ei ole valmis, erityisesti ns. tuntikehysresurssin niukkuus tuntuu tällä hetkellä ahdistavana niin Kemijärven lukion kuin useimpien muidenkin lukioiden yllä. Uudet lukusuunnitelmat edellyttivät myös siirtymistä tietokoneaikaan, mikä koulumme osalta toteutui syksyllä 1983, kun Mikro Mikko-laitteisto saatiin kaupungin merkittävänä investointina toteutetuksi.

Nyt juhlimme tämän koulun saapumista kypsään 60 vuoden ikään. Tämä koulu, Kemijärven lukio edeltäjineen on kaikki nämä vuosikymmenet halunnut uskollisesti olla johdattamassa nuoria ihmisiä tiedon maailmoihin. Tätä sivistyksen sipausta on useampi kemijärveläinen sukupolvi saanut kokea. Kaikkiaan tämän koulun kirjoilla on vuodesta 1925 lähtien lyhyemmän tai pitemmän ajan viihtynyt 4833 oppilasta. Vuodesta 1954 lähtien on tämä koulu voinut joka kevät ja monena syksynä lakittaa uusia ylioppilaita. Kaikkiaan on heitä ollut tähän mennessä 1744. Melkoinen joukko, jonka ensi keväänä toivomme jälleen kas-vavan, nyt jo yli 1800:n! Tämä koulu on ollut ja tahtoo olla yhteisönsä suola, ja toisaalta, ilman yhteisöä ympärillä ei tämä koulu voi toimia vaan se näivettyy. Rakentakaamme siksi yhdessä seuraavat 60 vuotta entistä yhteisemmäksi koettavaa Kemijärven lukiota!

Timo Toukomies