Oppimisympäristön tuki

Tästä paluu pääsivulle

 

VANHEMPAINNEUVOSTO SEKÄ MUU KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ

Hillatien koululla toimii vanhempainneuvosto, joka koostuu 1 - 9 luokka-asteiden huoltajista ja koulun henkilökunnan edustajista. Kaikilla on omat varajäsenensä. Järjestäytyminen tapahtuu aina syksyllä. Vanhempainneuvoston toimintaa voit seurata tältä sivulta.

Neuvoston toiminnasta vastaa Kodin ja koulun tiimi, jonka vetäjänä on lukuvuonna 2023 - 2024 Marje Raatikainen. Kodin ja koulun alatiimeinä toimivat paitsi  vanhempainneuvosto myös oppilaskunta ja tukioppilastoiminta. 

Vanhempainneuvostolla on tärkeä rooli koulun toimintojen kehittämisessä ja tukemisessa. Sen tehtävänä on toimia yhteistyöelimenä kodin ja koulun välillä. Vanhempainneuvosto edistää oppilaiden, vanhempien, opettajien ja koulun johdon välistä kanssakäymistä sekä vaikuttaa koulun kehittämiseen ottamalla kantaa ajankohtaisiin aiheisiin sekä tuomalla kehitysehdotuksia koulun henkilöstölle ja tukee koulua omalta osaltaan. Tavoitteena on avoin ja keskusteleva yhteistyö kodin ja koulun välillä.

Lukuvuoden aikana järjestetään myös vanhempainiltoja, joissa käsitellään niin yleisiä kuin tiettyyn teemaan liittyviä asioita. Esimerkiksi yhdeksäsluokkalaisille järjestetään yhteisvalintaan, kahdeksasluokkalaisten vanhemmille tet-jaksoon ja seitsemäsluokkalaisten vanhemmille valinnaisaineisiin liittyviä vanhempainiltoja.

Vanhempainiltojen lisäksi luokanopettajat ja –valvojat kutsuvat huoltajia vanhempainvartteihin. Pyynnön vanhempainvartin pitämistä varten voi esittää myös huoltaja.

KOULUKIUSAAMISEEN PUUTTUMINEN

Koulussamme tehdään ennaltaehkäisevää työtä koulukiusaamisen ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi sekä puututaan koulukiusaamiseen.  

Koulussamme on otettu käyttöön toimintaohjelma yhteisöllisyyden vahvistamiseen ja kaveritaitojen edistämiseen. Lisäksi koulussamme järjestetään kummi- ja välkkäritoimintaa. Huoltajia ja oppilaita rohkaistaan ottamaan yhteyttä koulun henkilökuntaan kiusaamistapauksissa.   

Epäillyt kiusaamistapaukset selvitetään koulun toimintamallin mukaisesti. Mikäli epäillään kiusaamista, osallisten koteihin ollaan yhteydessä varhaisessa vaiheessa.

OPPILASKUNTATOIMINTA

Oppilaskuntaan kuuluvat kaikki koulun oppilaat. Sen tarkoituksena on lisätä kouluviihtyvyyttä ja kehittää oppilaiden yhteistyökykyä koulun henkilökunnan ja yhteistyökumppaneiden kesken. Oppilaskunnan asioista päättää oppilaskunnan valtuusto. Valtuustoon kuuluvat luokkien luottamusoppilaat. Oppilaskunnan ohjaajina toimivat lukuvuonna 2022 - 2023 opettajat Teija Varrio-Majava ja Hanna Alajoutsijärvi sekä ohjaajat Eemeli Hernesaho ja Juha Kostamo.

TUKIOPPILASTOIMINTA

Mannerheimin Lastensuojeluliitto aloitti maassamme 1972 tukioppilastoiminnan. Se on koulussa toimiva tukijärjestelmä, joka perustuu vertaistuen ajatukseen.  Tukioppilastoiminnan tavoitteena on edistää hyviä kaverisuhteita, kouluviihtyvyyttä, yhteisvastuuta sekä turvallista ja kannustavaa ilmapiiriä koulussa. 

Tukioppilas on tavallinen, vapaaehtoinen 8. - 9. luokan oppilas, joka haluaa toimia kouluyhteisön hyväksi ja auttaa muita oppilaita. Tukioppilastoimintaa ohjaavat opettaja Katariina Tervonen ja ohjaaja Päivi  Sallmén.

VÄLKKÄRITOIMINTA

Välkkärikamut ovat välitunneilla pienempien tukena ja mukana heidän porukoissaan itse päättämällään tavalla. He saattavat järjestää jotain toimintaakin, olla mukana esimerkiksi leikeissä. Se on suunnattu pääosin 1 - 4-luokkalaisille. Kamut ovat 7A:lta.

KUMMITOIMINTA

Viidesluokkalaiset toimivat ykkösluokkalaisten kummeina, kuudesluokkalaiset kakkosluokkalaisten. He auttavat näitä eri koulutyöskentelyyn liittyvissä asioissa asioissa, esimerkiksi liikuntatunnilla voivat auttaa luistinten jalkaan laittamisessa.

HENKILÖKUNTATIIMIT

Koulun toimintojen kehittämiseksi on perustettu eri tiimejä, joiden tehtävänä on ylläpitää ja kehittää oman vastuualueensa toimintoja. Näitä tiimejä ovat esimerkiksi turvallisuuden ja viihtyisän ympärisön tiimi, juhlatiimi, välituntitoimintatiimi ja oppimisen tuen tiimi. Koulun opettajista ja muusta henkilökunnasta jokainen kuuluu johonkin tiimiin. Tiimit kokoontuvat säännöllisesti.

Tästä paluu pääsivulle