Oppimisen tuki

Tästä paluu pääsivulle

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUEN MUODOT

 

Oppilaalla on oikeus saada oppimiseensa ja koulunkäyntiinsä tukea heti, kun tuen tarvetta ilmenee. Oppimisen ja koulunkäynnin tukea toteutetaan ns. kolmiportaisena tukena. Oppilas voi saada oppimisen haasteisiinsa yleistä, tehostettua tai erityistä tukea. Tukitoimina eri tuen portailla ovat muiden muassa aineenopettajan antama tukiopetus, opetuksen eriyttäminen oppitunnilla, erilaiset pedagogiset ratkaisut sekä oppimisympäristön muokkaaminen oppilaiden oppimista edistäväksi ja erilaisia oppijoita huomioivaksi.

3T.png

Tukiopetus

Oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea, on oikeus saada tukiopetusta. Tukiopetus tulee aloittaa heti, kun oppimisvaikeudet on havaittu, jotta oppilas ei jää pysyvästi jälkeen opinnoissaan. Tukiopetusta annetaan kaikilla tuen tasoilla ja se järjestetään siten, että jokaisella oppilaalla on siihen mahdollista osallistua.

Aloitteen tukiopetuksen antamisesta tekee ensisijaisesti opettaja, mutta myös oppilas tai huoltaja voivat olla asiassa aloitteellisia.

 

Osa-aikainen erityisopetus 

Erkat nettiin.jpg

 

Osa-aikainen erityisopetus on yksi oppilaan koulunkäynnin ja oppimisen tukimuoto. Erityisopetusta annetaan yleensä samanaikaisopetuksena joko niin, että erityisopettaja on toisena opettajana oppitunnilla tai pienryhmäopetuksena erillisessä pienryhmäluokassa ja se nivelletään oppilaan saamaan muuhun opetukseen.  Erityisopettajat tekevät tiivistä  yhteistyötä luokan- ja aineenopettajien sekä koulunkäynnin ohjaajien kanssa oppilaan tukea suunnitellessa. Oppilas voi saada osa-aikaista erityisopetusta kaikilla tuen portailla, mutta erityisopetus korostuu tuen portailla edetessä. Osa-aikaista erityisopetusta oppilas voi saada lyhyemmän jakson tai säännöllisesti ja suunnitelmallisesti tuen tasosta ja tarpeesta riippuen.

Yhteistyö huoltajien kanssa oppilaan tukea arvioitaessa ja suunniteltaessa on erittäin tärkeää. 

 Tommin luokka nettiin.jpg

Laaja-alaiset erityisopettajat:

Sirkka Ruoho (040 022 1477) , vastuualueenaan luokat 3 - 4

Tommi Kanniainen (040 357 7859), luokat 5 - 6

Marja-Liisa Lehtinen (040 705 8404), luokat 1 ja 2

Teija Varrio-Majava (040 571 0227), luokka 9

Riitta Kanniainen (040 726 1083), luokat 7 ja 8

 

Pienryhmät

Hillatien koululla opiskellaan neljässä erityisopetuksen pienryhmässä: A-, B-, C- ja D-luokissa. Ryhmissä opiskelee oppilaita, jotka tarvitsevat oppimisensa tueksi tehostettua tai erityistä tukea. Osalla oppilaista on pidennetty oppivelvollisuus. Oppilaille laaditaan oppimissuunnitelma tai HOJKS (henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma), johon kirjataan tavoitteet oppimiselle ja koulukäynnille sekä tukimuodot.

Opetuksesta vastaavat erityisluokanopettajat, ja jokaisessa pienryhmässä työskentelee myös koulunkäynninohjaajia. Ryhmissä annetaan opetusta 1. luokasta 9. luokkaan saakka. Luokat ovat yhdysluokkia, joissa siis opiskelee eri-ikäisiä oppilaita.

Pienryhmien opettajat:

Kati Lämsä A

Teija Varrio-Majava B

Niina Tikkainen C

Jussi Halonen D

Resurssiopettajan apu

Koululla on käytössa resurssiopettaja, jonka tehtäviin kuuluu toimia toisena opettajana opetusryhmissä, joissa on merkittävää tuen tarvetta tai joiden oppilasmäärä on suuri.

Resurssiopettajat:

Pauliina Palojärvi (040 559 2598), alakoulu

Pauliina Lahtela (040 680 5170), yläkoulu

 

Jopo-luokka

JOPO eli joustava perusopetus on erilainen tapa suorittaa peruskoulu. Oppiminen tapahtuu pienessä ryhmässä  opettajan ja ohjaajan tukemana. Työskentelyn pohjana on viikkosuunnitelma, johon merkitään viikon tehtävät. Liikunta ja valinnaisaineet suoritetaan aineenopettajan johdolla, muut aineet opiskellaan JOPO-luokassa. Viikkosuunnitelman työskentelyjärjestyksen voi päättää itse, mutta jopoluokkalainen on valmis ottamaan myös vastuun omien tehtävien etenemisestä, aikatauluttamisesta ja työjaksoille osallistumisesta. Työjaksot ovat pidempiä kuin muilla yläkoululaisilla, ja ne tarjoavat hyvän mahdollisuuden tutustua ammatteihin ja erilaisiin työpaikkoihin.

JOPO-luokalla noudatetaan perusopetuksen opetussuunnitelmaa, ja oppilaat saavat samanlaisen peruskoulun päättötodistuksen kuin muutkin koulun oppilaat. JOPO-luokka ei ole rangaistus tai erityisluokka, vaan osa koulun tarjoamaa oppimisen tukea, mikäli koulunkäynti ei suju muutoin toivotusti, ja oppilas tietää itse, että pystyy parempaan.

JOPO-luokkaan ei jouduta, vaan päästään. Tärkein tekijä on oppilaan oma motivaatio, omatoimisuus ja halu näyttää todelliset taitonsa. 

JOPO-opettaja

Anna-Kaisa Lehtinen (040 183 8502)

 

 Tästä paluu pääsivulle