Valvonta


Rakennustyön valvonta

Rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava, että rakennus suunnitellaan ja rakennetaan rakentamista koskevien säännösten ja määräysten sekä myönnetyn luvan mukaisesti. Hankkeeseen ryhtyvällä on oltava hankkeen vaativuus huomioon ottaen riittävät edellytykset sen toteuttamiseen. Lisäksi on huolehdittava, että rakennushankkeen kelpoisuusvaatimukset täyttävillä suunnittelijoilla ja työnjohtajilla sekä muilla hankkeesssa toimivilla on riittävä asiantuntemus ja ammattitaito.

Rakennustyön viranomaisvalvonta alkaa luvanvaraisen rakennustyön aloittamisesta ja päättyy loppukatselmukseen (kts. muistilista loppukatselmukseen).

Ennen töiden aloittamista on tehtävä aloittamisilmoitus. Myös vastaava työnjohtaja tulee olla hyväksytty ennen töiden aloittamista. Vastaavan työnjohtajan tehtäviin kuuluu mm. huolehtia, että luvassa määrätyt katselmukset ja viranomaistarkastukset pidetään ajallaan ja rakennustyön tarkastusasiakirjaa täytetään asianmukaisesti.

  • Hankkeesta riippuen voidaan edellyttää myös erityisalojen työnjohtajia. Rakennusluvassa on voitu määrätä rakentamisessa säädetyn huolehtimisvelvollisuuden täyttämiseksi tarvittavasta aloituskokouksesta. Käytännössä aloituskokous edellytetään pidettäväksi omakotitalon ja sitä suuremmissa rakennushankkeissa.
  • Lupapäätöksessä määrätään hankkeen edellyttämät katselmukset ja viranomaistarkastukset sekä erikseen ennen eri työvaiheita rakennusvalvontaan tomitettavat erityissuunnitelmat. Katselmusten ja tarkastusten yhteydessä rakennustarkastaja tai muu rakennusvalvontaa suorittava viranhaltija voi antaa määräyksiä.
  • Viranhaltija voi myös määrätä säännösten-, määräysten- tai luvanvastaisesti suoritetun rakennustyön keskeyttämisestä.
  • Rakennustyönaikainen poikkeaminen hyväksytyistä suunnitelmista edellyttää aina rakennustarkastajan suostumusta tai uutta lupaa ja mahdollisesti naapurin kuulemista.

Rakennusvalvontaviranomainen voi käyttää hallintopakkoa, jos joku ryhtyy toimiin maankäyttö- ja rakennuslain tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten vastaisesti tai lyö laimin näihin perustuvan velvollisuutensa.

Katselmusajat varataan suoraan rakennustarkastajalta puh. 0400 203 257

Neuvontapyynnöt Lupapiste -palvelun kautta

Rakennetun ympäristön valvonta

Rakennusta tulee hoitaa ja pitää kunnossa eikä sitä saa päästää rapistumaan korjauskelvottomaksi. Rakennusten julkisivut on pidettävä asianmukaisessa, siistissä kunnossa.

Tontit ja rakennuspaikat on pidettävä niiden käyttötarkoituksen ja ympäröivän alueen maankäytön edellyttämässä asianmukaisessa kunnossa. Pihamaan rakennelmat ja laitteet on sijoitettava tontille siten, etteivät ne aiheuta haittaa naapurille eivätkä rumenna ympäristöä.

Ulkovarastointi on järjestettävä niin, ettei se turmele tieltä tai muualta yleiseltä kulkuväylältä tai alueelta näkyvää maisemaa tai häiritse ympäröivää asutusta.

Jos rakennuksen tai sen ympäristön kunnossapitovelvollisuus laiminlyödään, kunnan rakennusvalvontaviranomainen voi määrätä rakennuksen korjattavaksi tai sen ympäristön siistittäväksi.