Vuostimo

Vuostimo on Kemijärven pohjoisin kylä ja se sijaitsee noin 40 kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Kylä sijoittuu kalaisan Kemijoen, peltojen ja mäkien maisemaan. Kylä sijaitsee Pelkosenniemelle ja Sodankylään menevän 5-tien varrella. 

Vuostimon kylän kohdalla Kemijoessa sijaitsee Vuostimosaari, Sahasaari ja Raudastensaaret. Pyhäjoki laskee Vuostimosaaren yläpuolella Kemijokeen. Sahasaareen johtava Sahantie on vanha kulkureitti, jolla on kulttuurihistoriallista arvoa. 

Etelästä saavuttaessa Vuostimon kyläkuva hahmottuu eheänä kahden maatilan rajatessa maisemaa sekä pelloille että Sodankyläntielle. Kyläkuvaan kuuluvat myös porot, joista Vuostimo on alunperin nimensä saanutkin. Emäporosta eli vaatimesta on kansankielessä muotoutunut Vuostimo. Vuostimolaiset elävätkin porojen lailla vuodenaikojen mukaan omissa toimissaan. 

Talven taittuessa alkaa puiden pilkkomiset ja peltotyöt ja puutarhojen hoito varsin hedelmällisillä mailla ja elämä siirtyy ulos. Kesällä kalastetaan ja syksyllä marjastetaan ja metsästetään. Varaudutaan talveen. Vuoden kierto täyttää puuvajat, kellarit ja pakastimet. Mieli lepää ja omaan tahtiin tekeminen eli elämän leppoistaminen on Vuostimoa parhaimmillaan. 

Talvella ei voi unohtaa revontulia, jotka loimottavat näyttävänä nauhana taivaalla niin halutessaan. Katuvalot tuovat turvallisuutta 5-tien kulkijoille, mutta eivät vie luonnon omilta valonäytöksiltä voimaa. Revontulet, lumen hohto ja kuunvalo pitävät kaamosajan valaistuksesta huolen. 

Tapahtumia on perinteisesti pilkkimistä keväällä ja uistelukisat elokuussa. Muuta toimintaa on kesäjuhlat heinäkuussa entisten ja nykyisten vuostimolaisten tapaamisen merkeissä. Syyskuussa pidetään ruskatanssit ja aina myös joulumyyjäiset. Vuostimossa on myös 9 korinen frisbee rata, joka on kaikkien vapaasti käytettävissä. 

Kylästä löytyy mökkien vuokrauspalveluja tarjoavia yrityksiä sekä kalastusmatkailuun keskittynyt yritys. Kylältä löytyy myös taksipalvelu. Vanhalla kyläkoululla kesäisin toimiva vanhan tavaran kirppis/kahvila on hyvä pysähdyspaikka, josta saa myös ajanmukaisen tiedon kylän tapahtumista ja tekemisistä.    

Vuostimossa on kylätalo, joka on nuorisoseuran omistama hyväkuntoinen hirsirakennus. Siellä voidaan järjestää juhlia ja muita tapahtumia. 

Kyläyhdistyksen toimihenkilöt:

 

Unto Hyyryläinen                                 Elina Haapala
puheenjohtaja                                     sihteeri
p. 045 111 9115                                 p. 050 917 5768
                                                         angelina@jankakoira.fi

Heiltä saa lisätietoja kyläyhdistyksen toiminnasta

Mielekkäämpi elämä sekä mielenrauha. Sitä on Vuostimo.

Vuostimo 1.jpg

Vuostimo 2.jpg

Vuostimo 3.jpg