Kemijärven Yöttömät Yöt musiikkifestivaali

Heinäkuu 06. klo 16:00
Sijainti: Ahvensalmen kenttä

EWL_KYY18_ML_970x350-2-1.jpg

Tapahtumapaikkana Ahvensalmen kenttä

LAPPILAINEN MENESTYSFESTIVAALI JÄRJESTETÄÄN TÄHTIARTISTIEN VOIMIN JÄLLEEN HEINÄKUUSSA 6.-7.7.2018 Ahvensalmen kentällä, Kemijärvellä.

Pohjois-Suomen suurin musiikkifestivaali, Kemijärven Yöttömät Yöt, saa yllätysvahvistuksen maailmalta, kun legendaarisen CCR-yhtyeen musiikkia soittava Creedence Clearwater Revived liittyy mukaan tapahtuman artistikaartiin.

Festivaalin toiseksi ulkomaiseksi päävieraaksi saapuu monista hiteistään tunnettu maailmankuulu brittilaulajatar Bonnie Tyler. Lisäksi tapahtumassa nähdään mittava joukko kotimaisia huippuja, joista perjantaina 6. heinäkuuta esiintyvät: CCR(Revived), Paul Oxley’s Unit, Elastinen ja Kasmir. Lauantaina 7. heinäkuuta nousevat lavalle Bonnie Tylerin lisäksi Uniklubi, Jonne Aaron ja Eini. (Agents ei esiinny.)

Creedence Clearwater Revived -yhtyettä luotsaava Johnny ’Guitar’ Willliamson on todellinen rockveteraani, jonka ensimmäinen yhtye, Titanic, nousi listoille ympäri Euroopan 1970-luvun alun instrumentaalikappaleellaan Sultana. Nyt Williamson kiertää CCR (Revived) -kokoonpanollaan ja esittää CCR:n klassikkobiisejä, joista Kemijärvelläkin kuullaan monia, kuten Bad Moon Rising, Up around The Bend, Suzi Q ja Have You Ever Seen The Rain.

Nyt jo viidennen kerran peräkkäin järjestettävä Kemijärven Yöttömät Yöt pidetään 6.-7. heinäkuuta Ahvensalmen kentällä. Festivaalin lipunmyynti on jo alkanut Menolipussa, Ticketmasterissa ja Tiketissä. Luvassa on tuttuun tapaan myös monia ilmaistapahtumia Taivaan Tulien aukiolla.

Kemijärven Yöttömät Yöt on ollut koko historiansa ajan huippusuosittu. Viime vuonna musiikkifestivaali kokosi ilmaistapahtumineen Kemijärvelle ennätyksellisesti runsaat 17 000 kävijää. Tapahtuma onkin selkeästi paaluttanut paikkansa suomalaisessa festivaalikesässä, ja yleisö niin Lapissa kuin muuallakin Suomessa tietää ja tuntee sen.

Festivaalin portit avautuvat perjantaina 6. heinäkuuta kello 17.00 ja lauantaina 7.7. kello 16.00. Sunnuntain kirkkokonsertti alkaa kello 15.00. Tapahtumaan ei ole ikärajaa, mutta anniskelualueet ovat K-18.

Kemijärven Yöttömät Yöt 2018
Taivaan Tulet Aukion ilmaisohjelma

PE 6.7. klo 12-16
Gospel riders
Sahanperä Duo (Jarmo Saitajoki & Jari Hannula)
Juha Niemi & Soittorasia
Tiina Nyyssönen Duo

LA 7.7. klo 12-15
Sahanperä Duo
Tiina Nyyssönen Duo
Milla-yhtye

Vapaa pääsy Taivaantulien aukion ilmaiskonsertteihin. Tervetuloa!

POP-UP ravintola avoinna Taivaan tulien aukiolla PE-LA klo 11-16

Tarjolla Kemijärveläisiä herkkuja ja anniskelualue.

Festivaalialue, Ahvensalmen kenttä

Perjantai 6.7.2018 portit auki klo 17.00
18.15-19.45 Kasmir
20.15.-21.30 Paul Oxley’s unit
22.15-23.30 Elastinen
00.15-01.30 CCRR

Lauantai 7.7.2018 portit auki klo 16.00
17.15.-18.30 Uniklubi
19.15-20.30 Jonne Aaron
21.15-22.30 Eini
23.15-00.30 Bonnie Tyler

Myynnissä on myös mm. ruokailun ja sisäänpääsyn sisältäviä VIP-lippuja, joiden myynti ja tiedustelut osoitteesta: vip@menolippu.fi.

Kemijärven Yöttömät Yöt 2018 PERJANTAI alk. 44,50€. VIP-paketti alkaen 103,20€ 

Kemijärven Yöttömät Yöt 2018, 2pv lippu PE-LA alk. 69,50€.

Kemijärven Yöttömät Yöt 2018 LAUANTAI  alk. 44,50€. VIP-paketti alkaen 103,20€ 

Liput S-etuhintaan 59,50€ Rovaniemen, Kemin, Tornion ja Oulun Prismojen ja Oulun Sokoksen Herkun Ticketmasterin myyntipisteistä.

Lipunmyynti

www.menolippu.fi -verkkokauppa
Ticketmaster Finland palvelupisteet, verkkokauppa ja puhelinmyynti 0600 10 800 (1,98e/min + pvm)
VIP-pakettien myynti & tiedustelut vip@menolippu.fi, puh. 010 841 41 85
Tapahtumatuottaja: Eastway Live
Lisätietoja www.menolippu.fi

Facebook: KEMIJÄRVEN YÖTTÖMÄT YÖT 2018

www.menolippu.fi

järj. Eastway Live

 

Pyha_YottomatYot_majoituspaketti_255x330_2018.jpg

Takaisin arkistoon.