Lapin alueteatteri: Veljet keskenään

Helmikuu 15. klo 19:00
Sijainti: Kemijärven kulttuurikeskus

Liput 17€ aikuiset, 10e opiskelijat. Ovelta ja ennakkoon Sortteerista.

 

Veljet keskenään on Rovaniemen Teatterin – Lapin Alueteatterin juhlanäytelmä 100-vuotiaalle Suomelle. Se saa ensi-iltansa Lappia-talon kellariteatterissa 27. tammikuuta, jolloin on kulunut vuosisata Suomen kansalaissodan syttymisestä. Näytelmän on käsikirjoittanut Esko Janhunen ja ohjannut Eljas Liinamaa. Esitys lähtee Lapin kiertueelle 13. helmikuuta ja vierailee yhteensä 22 paikkakunnalla kevätkauden aikana.

Veljet keskenään -näytelmän juonenkäänteet pohjautuvat tositapahtumiin mutta roolihahmot, metsätyömies Johannes ja kauppias Hannes, ovat kuvitteellisia. Tapahtumat käynnistyvät vuoden 1906 Rovaniemen työväentalon avajaisista, käyvät kansalaissodan käänteissä ja päättyvät vuoden 1952 Helsingin kesäolympialaisten kisakatsomoon. Vaikka tapahtumissa on sodan tragediaa, tekijöiden mukaan esityksessä on myös huumoria ja lämpöä.

- Näytelmässä halutaan valottaa sitä, mitä Rovaniemellä tapahtui viime vuosisadan alussa ja erityisesti vuonna 1918. Monet ajattelevat, ettei niitä saisi missään nimessä penkoa. Olen eri mieltä. Menneisyyden traumojen avoin ja kiihkoton läpikäyminen on haavojen hoitamista ja niihin puhaltamista. Ilman huumoria näitä asioita ei missään nimessä kestäisi käydä läpi. On totta, että hupaisat tai synkät asiat eivät yksinään tunnu miltään vaan ne laimentuvat. Kun pistää tragediaa ja komediaa vierekkäin, kumpainenkin kirkastuu, käsikirjoittaja Esko Janhunen selventää.

Ohjaaja Eljas Liinamaa on käsikirjoittaja Janhusen kanssa samoilla linjoilla historian tunnustamisen tärkeydestä. 

- Vaikka Veljet keskenään -esitys sivuaa näennäisen kaukaista historiaa, ihmisen peruspiirteet eivät muutu. Yhteisö voi jakaantua, jännitteet kärjistyä aina uudelleen. Siksi muistaminen on tärkeää, Liinamaa perustelee. 

Liinamaa myös kuvailee näytelmän luonnetta. Ohjaaja pitää sitä teatterileikkinä, joka on saanut vaikutteita entisajan iltamista. 

- Veljet keskenään ammentaa menneiden aikojen seuratalojen kuvaelmista. Se on aikuisten leikki, jossa tärkeää on ihmisten kokoontuminen yhteen ja kontakti, kokemusten välittäminen vailla muureja. Esitys pyrkii rinnakkaisteoksensa Pessi ja Illusian tavoin leikin ja mielikuvituksen kautta synnyttämään tuulensuojan myrskyisän maailman keskelle. Se on suora puheenvuoro inhimillisyyden puolesta, Liinamaa kertoo. 

Takaisin arkistoon.