Oili Hannulan uutuuskirjan "Uuteen alkuun" esittelytilaisuus

Huhtikuu 25. klo 15:00
Sijainti: Kemijärven kaupunginkirjasto

Vallovaarassa jälleenrakentamisen ajan perheessä lapsuutensa kasvanut Oili Hannula (o.s. Ulkuniemi) on julkaissut aiemmin kaksi osaa synnyinseudultaan Vanhan Sallan Kuolajärven kylästä Talvisodan alta 1939 evakkotielle lähteneen perheen tarinaa. (I Lähtö, Väyläkirjat 2014. - II Pakoon, Väyläkirjat 2016). 

Nyt esiteltävässä uutuuskirjassa, Salla-trilogian III osassa "Uuteen aikaan" (Väyläkirjat 2019) kirjan päähenkilön ajan tyypillinen, mutta kuvitteellinen perhe pääsee asettumaan Sallan Vallovaarasta osoitetulle ns. kylmälle tilalle.  

Kirjasarjan edellisten osien päähenkilö Anni seuraa käynneillään lomilla enonsa Jannen, rintamalla invalidisoituneen uutteran raivaajan perheen jälleenrakennus-vaiheita ja pohtii käynneillään raskain ponnisteluin edenneen työn vaativuutta. 

Anni itse edustaa sodanjälkeisessä Suomessa Helsinkiin muuttanutta polvea, joka sinnikkäästi työn ohella opiskellen hakeutuu aikansa virkanaisen uralle. 

Kolmannen näkökulman sallalaisten perheiden elämään tuo naapuritilan nuori koulutyttö Maila, joka edustaa sotien jälkeisessä Sallassa kasvaneen sukupolven elämänkulkua. 

Oili Hannula  on kuvannut tämän upean kaaren kaunokirjallisin keinoin. 

Kirjaa on mahdollista ostaa tilaisuudesta.

Kirjan kustantaja: Väyläkirjat  www.vaylakirjat.fi 
Kovakantinen. Laajuus: 269 sivua.  Hinta 25 €. 
Kustantajan yhteyshenkilö Tuomo Korteniemi puh. 0400 560605 

Takaisin arkistoon.