Kaupungin talouden sopeuttamisohjelmapaketti on valmis

Julkaistu 2020-01-23 08:23:02 EET.

Kaupungin talouden sopeuttamisohjelmaa koonneen ohjausryhmän työ on saatu päätökseen ja kokonaispaketti lähtee hyväksyttäväksi kaupunginhallitukseen ja valtuustoon.

Valtuusto käsittelee paketin 3.2.2020 kokouksessaan. Talouden sopeuttamisohjelma sisältää toimenpiteinä n. 70 erilaista palvelutasoon ja toimintatapoihin vaikuttavaa keinoa, joilla pyritään saamaan aikaan reilut 5 miljoonan euron säästöt toimintakuluissa  kuluvan vuoden ja kahden seuraavan vuoden aikana. Tavoitteena on saada aikaan pysyvät säästöt ja tällä tavoin osaltaan saattaa kaupungin talous tasapainoon. Toiminnan muutoksilla on vaikutusta myös henkilöstöresurssitarpeeseen arviolta 50 htv:n verran.

Kemijärven kaupungin talouden sopeuttamisohjelma 2020-2022.pdf

Takaisin