Tiedote hulevesimaksuista

Julkaistu 2020-01-07 14:34:51 EET.

Kemijärven kaupunki on lähettänyt ensimmäiset hulevesimaksujen laskut. Jatkossa laskut lähetetään kerran vuodessa.

Hulevesimaksun  käyttöönotosta  ja  maksun  määräytymisen  perusteista  on  päätetty  Kemijärven kaupunginvaltuustossa  17.12.2018  (KV  17.12.2018  §  92).  Asemakaava-alueilla  hulevesien kokonaisvastuu siirtyi kunnille vuonna 2014 vesihuoltolain (VHL) uudistuksen myötä. Hulevesimaksu perustuu maankäyttö- ja rakennuslakiin (1999/132, § 103) ja lainsäädännön muutoksiin.
 
MRL:n 103 §:n mukaan kunnilla on oikeus periä julkisoikeudellista hulevesimaksua kiinteistöiltä, jotka sijaitsevat kunnan hulevesijärjestelmän vaikutuksen alueella. Hulevesimaksulla kerätään kaupungille hulevesien hallinnasta aiheutuvat kulut, kuten saneeraus-, rakentamis- ja ylläpitokulut. 
 
Kemijärven kaupungin hulevesijärjestelmän vaikutusalueeseen kuuluvat asemakaava-alueella olevat kiinteistöt  (omakotitalo  ja  paritalo,  rivitalo,  kerrostalo,  liike-/toimisto-/julkinen rakennus/teollisuusrakennus ym.)
 
Hulevesimaksu  peritään  rakennetulta  kiinteistöltä  kiinteistön  omistajalta  hulevesijärjestelmän vaikutusalueella  olevan  kiinteistötyypin,  käyttötarkoituksen  ja  sen  pinta-alan  mukaan.  Kaupungin vuokratonttien osalta maksut peritään vuokralaiselta. Hulevesimaksu on julkisoikeudellinen maksu ja se on suoraan ulosottokelpoinen ilman oikeuden päätöstä tai määräystä. Sen perimisestä säädetään verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetussa laissa (706/2007).

Hulevesimaksun kiinteistökohtaiset määräytymisperusteet:

Tyyppi Kerroin Hulevesitaksa (€)
Omakoti- ja paritalo  30
Rivitalo 1,5 45
Kerrostalo  6 180
Liike, toimisto-, julkinen
rakennus, teollisuusrakennus ym.
A= < 5000 m2
A= > 5000 m2

 

8
12

 

240
360


Ohje muistutuksen tekemiseen

Kiinteistön  omistajalla  tai  haltijalla  on  oikeus  tehdä  14  päivän  kuluessa  hulevesilaskun  saamisesta kirjallinen muistutus julkisoikeudellisesta hulevesimaksusta Kemijärven kaupunki/Tekninen lautakunta, Hallituskatu 4, PL 5, 98101 Kemijärvi tai sähköpostilla kirjaamo@kemijarvi.fi. Hulevesilaskutuksesta vastaava viranomainen on tekninen lautakunta. Yhteydenotot laskutuksesta Tapio Pöyliö puh. 040 525 0924.

Hulevesi tiedote.pdf

 

Takaisin