Pohjois-Suomen vesienhoito- ja vesistökunnostusseminaari 31.5.-1.6.2023. Mahdollisuus seurata livelähetyksenä.

Julkaistu 2023-05-26 14:41:30 EEST.

Kainuun, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin ELY-keskukset järjestävät Pohjois-Suomen vesienhoito- ja vesistökunnostusseminaarin Kaukametsässä Kajaanissa 31.5.–1.6.2023.

Seminaari on suunnattu Pohjois-Suomen yhdistyksille, osakaskunnille, kuntien henkilöstöille ja luottamushenkilöille sekä muille vesistökunnostuksista kiinnostuneille. Tilaisuudessa kuullaan ja keskustellaan vesistöjen kunnostukseen liittyvistä ajankohtaisista aiheista, tutkimustuloksista ja hankkeista pohjoisella otteella.

Oman lähiympäristön muutokset herättävät kysymyksiä. Miten vesienhoito- ja kunnostushankkeisiin voi saada rahaa ja tukea? Mitä voimme tehdä lähivesistöjemme hyväksi? Minkälaisia kunnostuksia Pohjois-Suomessa on tehty?

Ensimmäisen seminaaripäivän teemoina ovat vesistöjen hoidon ja kunnostamisen ajankohtaiskatsaus, eri toimijoiden rooli vesistökunnostuksissa sekä vieraslajien torjunta. Seminaarin toisena päivänä keskustellaan muun muassa verkostoitumisesta, metsätalouden vesiensuojelusta ja vaellusesteistä. Seminaarissa kuullaan lisäksi hyviä esimerkkejä kunnostushankkeista. Seminaariin on mahdollista osallistua myös etäyhteydellä.

Päivien aikataulu:
ke 31.5. klo 12–16.15
to 1.6. klo 9.00–15.15 

Pohjois-Suomen vesienhoito- ja vesistökunnostusseminaari ohjelma.pdf

Linkki livelähetykseen, jonka kautta voit seurata seminaaria:
keskiviikkona 31.5.2023 https://youtube.com/live/VA0mb_T1UYU?feature=share ja
torstaina 1.6.2023 https://youtube.com/live/uko2180TBP4?feature=share

Tallenne on katsottavissa kaksi viikkoa seminaarin jälkeen.

Seuraa tapahtumaa myös somessa:

Instagram: @kainuunely

Twitter: @Kainuunely

Facebook: Kainuun ELY-keskus

Takaisin